Hieman runsas kaksi vuotta sitten, maaliskuussa 2013, olin sattumalta Roomassa, kun nykyinen paavi Franciscus valittiin Benedictus XVI:n lähes ainutlaatuisen ja paljon huomiota herättäneen eron jälkeen. Kirjoitin silloin konklaavista muutaman kirjoituksen.
Tänään Pietarinkirkon kulmilla kävellessäni kiinnitin huomiota vallan vaihdoksen seurauksiin. Kenen tahansa tavallisen turistin tavoin etsin jotain tyylitöntä Il Ratzinger -krääsää ja totesin sen löytämisen olevan liki mahdotonta. Paavi emeritus Benedictus XVI on lähes kadonnut lukuisten turistikojujen valikoimasta.
Kirkkaimpana tähtenä loistaa tietysti istuva ja suunnattoman suosittu Franciscus. Kiinnostavasti hymyilevän ja sympaattisen paavin rinnalla näkyy myös pyhyyden ja vallan jatkumo, jossa ei ole tilaa skandaalien ryvettämälle, elitistiselle ja eronneelle Benedictukselle.
Vallitseva kuvasto on nimittäin tämä:
Jopa hölmömpi kuvallisen kulttuurin tulkitsija näkee, että yhteyttä rakennetaan vastakanonisoitujen Johannes XXIII:n ja Johannes Paavali II:n sekä istuvan Franciscuksen välille. Eikä vihjaus siihen, että Franciscuksella on orastava pyhimyksen maine jo eläessään, ole kovin peitelty.
Tilanne on sitä silmiinpistävämpi, koska sain tehdä töitä, että löysin kuvan, jossa myös Benedictus on mukana.
Kyseessä tuskin on mikään tietoinen politiikka muiston hävittämiseksi, en jaksa uskoa turistiansojen olevan millään tavalla kenenkään kontrollissa. Todennäköisesti etäiselle Benedictukselle ei enää ole mitään kysyntää pyhimysten ja karismaattisen Franciscuksen välissä. Tässä mielessä entisen paavin ero ja syrjään siirtyminen on todella onnistunut.
Reima Välimäki 