Luin tänään Ville Vuolannon erinomaisen artikkelin Alusta! –verkkolehdessä. Juttu käsitteli viime päivinä puhuttanutta koptinkielistä papyruspalaa, jonka väitetään ajoittuvan 300-400-luvulle, ja joka pitää sisällään kohun aiheuttaneen lauseen: Jeesus sanoi heille: Minun vaimoni.
Perusteltu, hyvin kirjoitettu ja vaihtoehtoisia tulkintoja kiihkottomasti tarkastellut artikkeli paitsi herätti ajattelemaan itse kysymystä varhaiskristillisten fragmentaaristen tekstien merkityksestä ja aihetta koskevasta uutisoinnista, myös osoitti, miksi yhteiskuntamme tarvitsee kipeästi humanistisia tutkijoita – ja miksi humanistien pitää kirjoittaa ja puhua tutkimuksestaan.
Ihmistieteet, erityisesti tarkastelijasta käsin maantieteellisesti, ajallisesti tai kulttuurisesti etäisiä aiheita käsittelevät oppiaineet, ovat kautta länsimaailman korkeakoulutuksen leikkausten tai ainakin leikkausuhkien kohteena. Ymmärrän kyllä, että byrokraatti tai poliitikko tulee tähän johtopäätökseen, jos ajattelee asiaa vain oman välittömän kokemuspiirinsä eli seuraavien vuosien talousarvion näkökulmasta. On helppo kysyä, miksi talouden taantumassa pitäisi rahoittaa edes vähäistä tutkimusta ja opetusta vaikkapa sumerin kielessä, klassisessa arkeologiassa tai keskiyläsaksankielisessä kirjallisuudessa, ainakaan täällä pienessä Suomessa.
Samaan aikaan humanististen ja yhteiskuntatieteiden alaa olevat tutkimustulokset tai muut julkaisut herättävät voimakkaan tunnepohjaisia reaktioita ja usein puutteellisiin tietoihin perustuvaa, yhtä tunnepohjaista uutisointia. Yllä mainittu pieni papyruspala on esimerkki siitä, miten kansainvälinen ykkösuutinen yhtäkkiä nousee alalta (koptinkielisten pergamenttien tutkimus), joka tavallisesti näyttäytyy merkityksettömänä ja kummallisena humanistisena tai teologisena puuhasteluna.
Kykyä tai tahtoa tämän uutisen käsittelyyn medioissa tuntuu kuitenkin olevan varsin vähän. Elämme kulttuurissa, jossa uutisointi yhä useammin on muiden tekemien juttujen edelleen linkittämistä. Käsi kädessä uutisoinnin tyhmentymisen kanssa kriittinen suhtautuminen mediaan on alkanut tarkoittaa sitä, että paheksutaan Helsingin sanomien katselevan maailmaa läpi punavihreiden monikulttuurisuuslasien.
Todellinen kriittinen analyysi tiedeuutisoinnista edellyttää kuitenkin jotakin aivan muuta: tuntemusta ja ymmärrystä tiedon tuottamisen periaatteista, tulosten arvioinnista ja vahvistamisesta, tiedeyhteisöstä ja alalla viime vuosikymmeninä käydystä keskustelusta. Näitä taitoja ei saavuteta lukemalla BBC:n uutisia ja tarkistamalla tietoja Wikipediasta, vaan opiskelemalla, tutkimalla ja opettamalla.
Mikäli Suomessa ei tutkita monipuolisesti myös humanistisia tieteitä, ja mikäli suomalaiset tutkijat eivät tänä päivänä välttämättömien englanninkielisten julkaisujensa lisäksi kommentoi aiheitaan myös suomeksi, menetetään kyky aitoon lähdekritiikkiin, perusteltuihin mielipiteisiin ja syvälliseen kokonaiskäsitykseen. Silloin yhteiskunnallinen keskustelu ja uutisointi ovat todella vaarassa taantua kysymään, oliko Dan Brown oikeassa.
Reima Välimäki 