Kun paavi Benedictus XVI ilmoitti erostaan, uskalsin vähän toivoa, että maaliskuussa alkava vierailumme Villa Lantesta osuisi yhteen konklaavin kanssa. Oikeaan osuin: saavuimme Roomaan eilen, konklaavi alkaa tänään.
Ensimmäiset paikalliset arviot paavinvaalista tarjosi taksikuski matkalla Terminin asemalta Gianicolon laelle. Kanadalainen kardinaali Marc Ouellet on kuulemma varsin mahdollinen, eikä kuskimme mielestä mitenkään huono vaihtoehto. Kovin syvälliseen analyysiin ei päästy, osittain vastaanottavan tahon rajallisen kielitaidon, mutta enemmän mopoautojen takia. Niiden läsnäolo liikenteessä kuumensi taksikuskin mieltä huomattavasti konklaavia enemmän.
Pietarinkirkon aukio oli tänään aamulla ja erityisesti iltapäivällä huomattavan rauhallinen, ei vähiten vesi- ja raekuurojen takia. Poikkeuksellista oli lähinnä toimittajien ja poliisien määrä. Vietin iltapäivällä muutaman tunnin Biblioteca Apostolicassa, joka pieneksi hämmästyksekseni on normaalisti auki myös konklaavin ajan. Muutenkin meno siinä osassa Vatikaania oli varsin tavanomaista.
Tätä kirjoittaessa kardinaalit ovat jo siirtyneet Sikstuksen kappeliin ja ensimmäinen äänestyskierros on käynnissä. Savua voi odottaa näkyviin puoli kuuden maissa, mutta kaikki ennakoivat sen olevan mustaa. Huomenna konklaavi pyörähtää käyntiin täydellä teholla, eli sekä aamu- että iltapäivällä kardinaalit äänestävät kaksi kierrosta, kunnes joku ehdokkaista saavutta 2/3 enemmistön. Sekä taksikuski että New Yorkin kardinaali Timothy Dolan arvioivat, että uusi paavi olisi valittu torstaihin mennessä.
Lisää raportteja seuraa myös täältä, mutta konklaavin ympäriltä riittää leikkikaluja muutenkin:
Spiegel.de, Papstwahl Livestream
The Guardianin Pontifficator, jossa myös tiivistelmät Papabileista
One thought on “Konklaavipäiväkirjat vol 1”