Rakas ensimmäisen vuoden historian, kielten, kirjallisuuden, kulttuurintutkimuksen, taiteiden tai ylipäätään minkään yleissivistävän, teoreettisen tai lähinnä perustutkimusta harjoittavan tieteen opiskelija missä tahansa tiedekunnassa.
Ihailen rohkeuttasi vilpittömästi. En tiedä olisiko minusta ollut aloittamaan unelmieni opintoja historiassa nykyisessä henkisessä ilmapiirissä, heikkenevällä opintotuella, koulutuksen jatkuvien leikkausuhkien alla ja vastavalmistuneiden lannistavilla uranäkymillä. Olisinko valinnut jonkun varmemmin työllistävän, parempipalkkaisen ja yleisesti hyväksytyn, talouskasvua jauhavan alan? Jotain, jonka opiskelua ei tarvitse epäonnistuneesti selitellä öykkärimäiselle sukulaissedälle, jonka mielestä kaikki paitsi Jalkaväkirykmentti 8:n historia on turhaa. Onnekseni sain tehdä päätökseni paljon lempeämmässä maailmassa.
Sillä vaikka mekin aloitellessamme opintojamme kymmenisen vuotta sitten heitimme herjaa siitä, kuinka humanisti valmistuu kortistoon, olivat ajat kuitenkin hyvin toisenlaiset. Euro tarkoitti lähinnä sitä, ettei matkalle tarvinnut vaihtaa valuuttaa, EU laajeni, tarjosi töitä ja projektirahoituksia. Jos meistä tuntuikin, että kulttuurin rahoitus on naurettavan pieni (osittain totta jo silloin), niin aika viattomilta ne huolet tuntuvat nyt. Mitä tulee kesätöihin, niin opiskelijoilla oli varaa kärkkyä unelmiensa harjoittelupaikkoja varmana siitä, että ainahan sinne edellisen kesän hanttiduuniin pääsee rahaa tahkoamaan, jos mikään inspiroivampi ei osu kohdalle.
Haluaisin sanoa, että totuus ei ole niin synkkä kuin annetaan ymmärtää, mutta en tiedä. Tunnen monia päteviä ja kokeneita maistereita, loistavia niin yksityisen kuin julkisen sektorin työntekijöitä, jotka ovat työttöminä. Eivätkä todella omaa syytään tai yrittämisen puutteesta, vaan sen takia ettei töitä, joihin heidät on koulutettu, kerta kaikkiaan ole juuri nyt tarjolla. Osittain taantuman, osittain ideologisesti värittyneen, perusteettoman ja tuloksiltaan olemattoman julkisen sektorin leikkauspolitiikan takia.
Työnäkymät ovat kolikon yksi puoli, mutta olen myös syvästi huolissani sen toisesta kantista. Henkisestä barbariasta, sivistyksen vihaamisesta ja koulutusvastaisuudesta. Valitettavasti sinulle tullaan sanomaan useilta tahoilta, että miksi tuhlaat yhteiskunnan rahoja jonkin noin turhan opiskeluun. Että ansaitset leikkaukset, hiiteen mokomat pilipalitieteet. Että mitä hyötyä tuostakin on.
Nämä ämpärit yrittävät halveksia sinua, koska eivät pidä siitä mitä sanot. Koulutuksesi ei valmista sinua toistamaan antikliimaksiin asti hyvää pöhinää ja meininkiä, vaan näkemään kielen tasolle asti pesiytyneen syrjinnän, arkipäivän tekojen toistolla luodut valtarakenteet ja luonnollisina pidettyjen ilmiöiden lyhytikäisyyden, historiallisuuden ja keinotekoisuuden.
Sinun roolisi on olla kiilusilmä feministi, ajopuiden upottaja ja niuho, joka ei sukujuhlissa naura rasistiselle vitsille. Yksinkertaisen kansallistuntoa pönkittävän tarinan sijaan huomauttelet ikävästi kuinka Kalevala on melko lailla Elias Lönnrotin sepitys, suomalaisuus työllä ja vaivalla 1800-luvulla keksitty juttu ja kristillinen avioliittokin tuore asia lainsäädännössämme. Muistuttelet siitä, kuinka suomalaisista vierastyöläisiä pidettiin rikollisena roskasakkina 1960—70 –lukujen Ruotsissa. Vähemmästäkin sitä keski-ikäinen besserwisser ärsyyntyy.
Talouskasvu ei välttämättä kaipaa välitöntä panostasi, mutta kansalaisyhteiskunta, demokratia ja heikommassa asemassa olevat kaipaavat. Sinulle sanotaan, ettei sinusta ole nyky-yhteiskunnalle mitään hyötyä, mutta olet kallisarvoisempi kuin milloinkaan.
~~~~~~~~~~~~~~~~~~
Olen miettinyt näitä asioita pitkin syksyä, mutta lopullisen innoituksen tämän kirjoittamiseen antoi Alf Rehnin loistava puhe Takinkääntöpäivässä. Puhe löytyy Youtubesta otsikolla “This will hit the young”
Osa ajatuksista, erityisesti koskien humanistisen koulutuksen roolia kansalaisyhteiskunnissa, on saanut vaikutteita filosofi Martha C. Nussbaumin kirjasta Talouskasvua tärkeämpää (Not for profit, 2010, suom. Gaudemus 2011).
Reima Välimäki 
Tämänkaltaisen PASKAN takia sitä ei moni uskalla hakeutua opiskelemaan taidehistoriaa. Itse pilaatte asemanne uskottavien tieteiden tekijöinä. Opiskelen modernistisia taiteita ihan kiinnostuksesta niihin itseensä ja pyrin opinnoissani ymmärtämään taiteiden konventioita ja niiden tutkimisen käsitteitä niin syvästi kuin mahdollista. Minua kiinnostaa taiteissa monet ulottuvuudet sukupuolesta syrjintään ja yhteiskuntaluokasta sotaan. Vaikka kulttuurialan opinnot perutuisivat suureksi osaksi vasemmistolaisten ajattelijoiden teorioihin en ymmärrä todellakaan miksi minun pitäisi olla ‘niuho’ joka vinkuu vasemmistolaisella epälogiikalla sukulaisten kahvipöydässä kansallisloresta ja politiikasta negatiiviseen ja lyttäävään vittumaiseen sävyyn? Jos et ole kirjoittaja keksinyt parempaa funktiota opinnoillesi kuin olla kotimaasi kulttuuria väheksyvä ja sukujuhlissasi ” kuinka suomalaisista vierastyöläisiä pidettiin rikollisena roskasakkina 1960—70 –lukujen Ruotsissa” typeryyksiä laukova monikulttuuristi niin älä ihmettele miksi humanistisia tieteitä ei arvosteta, itse olet soppasi keittänyt. Joskus olivat kulttuuritutkijat kaukaisien maiden kulttuureissa retkeileviä seikkailijoita, nykyään ne on tumblria päivittäviä niuhoja.
Olen onnellinen että olet löytänyt sisältöä opinnoista itsestään (sekä näppäimistöstä kapiteelit). Kaikki tutkimus ja opetus lähtee metodologisesti tiukasta, joskus teoreettisesti vaikeasta ja hypoteeseiltaan kunnianhimoisesta tutkijan työstä. Ymmärrän oikein hyvin, että kaikki eivät lainkaan koe työllään olevan yhteiskunnallista tai poliittista ulottuvuutta. Vielä paremmin ymmärrän, etteivät kaikki halua ottaa kantaa. Tuhon tie ei kuitenkaan ole yhteiskunnalliseen keskusteluun osallistuminen vaan ylimielinen sen yläpuolelle asettuminen.
Kun sinä koet humanismin poliittisen ja yhteiskunnallisen ulottuvuuden käyvän toteen niuhottamalla kahvipöydässä 70-luvulla Ruotsissa asuneiden suomalaisten junttiudesta samaan hengenvetoon mitätöimällä kirjoitetun Kalevalan Lönnrotin satuiluna unohdat että vastapuolella löytyy absoluuttista ymmärrystä Lönnrotin täydennystyölle Kalevalankin koostuessa repaleisista tarinoista, myyteistä ja pakanuudesta ympäri Suomea ja jopa Viroa. Ärsyynnyin lähinnä miten samaan hengenvetoon valitat siitä miten nykyisessä yhteiskunnassa humanistiset alat eivät ole suosittuja mutta samalla myös asetut rahvaan yläpuolelle lytätessä suomalaisten kansallisaarteet ja suomalaisten historian Ruotsin työvoimapulan täyttäjinä.
Minulla on opiskeluissani taka-ajatuksena nostaa humanistiset tieteet tavallisenkin suomalaisen rahvaan arvostamaksi alaksi ja muuttaa käsitystä siitä että kaikki humanistit ovat ylimielisiä globalistimussuttajia #unelma-festareissa. Olettaisin että tällä logiikalla verovaroin tuetussa kulttuurialassa saatettaisi nähdä vielä vakaammat taloudelliset päivät.
Tuskin humanismin arvostus sillä nousee, että wannabe-humanisti alkaa tehdä impivaaralaista sisä- ja kulttuuripolitiikkaa kiistämällä melko lailla yhdenmukaisen ja johdonmukaisen tutkimusnäkemyksen siitä, mikä on ja mikä ei ole Kalevalan alkuperä. Omasta puolestani toivon, että erään impivaaralaisen hallituspuolueen monumentaalisen typeristä kulttuuripoliittisista pamfleteista huolimatta Kalevalaa ei sentään oteta “suomalaisen kulttuurin” *tulevaisuuden* merkkiteokseksi, vaikka sen asema maamme kulttuuri*historiassa* onkin kiistaton.
Tuota, ehkä kannattaisi vähän hioa sisälukutaitoa – tai ainakin luetun ymmärtämistä. Se, että sanotaan “kuinka suomalaisia vierastyöläisiä pidettiin rikollisena roskasakkina 1960—70 –lukujen Ruotsissa” ei tarkoita “niuhottamista kahvipöydässä 70-luvulla Ruotsissa asuneiden suomalaisten junttiudesta”.
Näin niin kuin ihan vain ohimennen. (Helpottaa sitten tulevaisuudessa tekstin muokkaamista sellaiseen muotoon, että tavallinen suomalainen rahvaskin ymmärtää.)
Olin oikeastaan aika lähellä päätyä humanistiseen tiedekuntaan, josta selvästi on kirjoituksessa kyse vaikka perustutkimuksesta puhutaankin (matemaattis-luonnontieteiteistäkin valtaosa on perustutkimusta, josta talouteen mitenkään vaikuttavia sovelluksia saadaan, jos saadaan, tyypillisesti 20 vuotta -> [tuntematon] -aikaskaalalla ja silloinkin usein täysin yllättävästi, ja avaruustähtitieteen tai teoreettisen fysiikan perustutkinto ei valmenna mihinkään kirjoittajan kuvaamaan).
Aiempi kommentoija oli ehkä turhankin, mutta voin olla samaa mieltä että omaa kuoppaanne kaivatte jos tieteellistä kasvatusta ja poliittista indoktrinaatiota ei osata edes ajatuksen tasolla erottaa toisistaan. Miksi fuksin pitäisi vetää lähellekään samanlaiset johtopäätökset kuin esität?
Esimerkiksi, miksi se että ‘suomalaisuus’ on 1800-luvulla keksitty fiktio tekisi suomalaisuudesta jotenkin vähemmän tärkeää tai arkipäiväistä? (Tämä tuntuu usein olevan implisiittinen oletus kun tämä todetaan. “Ohhoh, keinotekoinen luomus”, itsetyytyväisesti todetaan, kuvitellaan saavutetun jotain erityisen suurta, ja lähdetään tyytyväisenä kotiin kun on suomalaisuus tyhjänpäiväiseksi osoitettu. Ylipäätään kansalliset identiteetit ovat osoittauneet melko pysyviksi.)
Kun se kerran väkisin mentiin luomaan, se on nyt olemassa, ja ollut arkipäiväinen olemassaolon tosiseikkana tavalliselle ihmiselle. Jos se alunperin oli keinotekoinen fiktio, nykyisin se voi pelkästään jatkamalla olemassaoloaan pysyä faktana. Kansallisvaltiona Suomi on ollut verraten hyvin toimiva, joten fiktio on osoittautunut hyödylliseksi ja verrattain toimivaksi kun teknologisen muutoksen (joukkoviestintävälineet, rautatie, konekivääri ja niin edelleen) myötä menestyksekkäiden ihmisyhteisöjen koko saattoi kasvaa valtavan suureksi – ja kolikon kääntöpuolena menestyksekkään yhteisön saattoi olla tarpeellistakin saavuttaa miljoonaluokan koko.
Monilla ihmisyhteisöillä oli paljon huonompi tuuri historiallisessa teollistumiseen liittyvässä “luodaan kansallisvaltio” -pelissä – kun suomalaista kansallisvaltiota luotiin, savolaisten kokema henkinen väkivalta oli paljon pienempää kuin saamelaisten, ja alkuperäiskansojen kohtalo monissa muissa eurooppalaisissa maissa saattoi olla vielä surkeampi. Vaikka suomalaisuus ja suomen kieli olikin keinotekoinen luomus, ei se ollut lähelläkään yhtä perusteettoman utopistinen kuin (otetaan lähihistoriasta kliseinen esimerkki) yritys luoda neuvostokansalainen, tai viime aikoina eurooppalaista identiteettiä jonain muunakin laajana kulttuurisena yleiskäsitteenä. Kielikin oli sentään melko hyvin sidoksissa paikalliseen puheeseen; neuvostotodellisuudessa yleinen kieli oli venäjä; moninainen Itävalta-Unkari hajosi. Onko suomalaisuus sittenkään niin täysin keinotekoinen luomus, kun on se onnistunut pysymään koossa näinkin hyvin? Tai vaikkapa brittiläinen tai ranskalainen identiteetti.
Samoin vaikka kansa ja kansakunta eivät käsitteinä kestä naiivissa vanhanmallisessa merkityksessään kriittistä tarkastelua, ei se silti tarkoita etteikö kyseisillä käsitteillä olisi mitään hyödyllistä, melko reaalista merkitystä vaikkapa tutkittaessa Irlannin ja Iso-Britannian historiaa.
Toki tällainen moderni ymmärrys yhteiskunnasta, historiasta ja sen tunteminen (yhdessä modernin biologian ja genetiikan kanssa, luonnontieteitä nämäkin muuten) sulkee pois kaikein pölhöimmät nationalismin muodot ja perustelut, siitä ei ole epäilystäkään. Mutta on mielestäni älyllinen pohjanoteeraus olettaa että siitä seuraisi tai pitäisi seurata tietynlainen poliittinen tiedostava mielipide. Sama analyysia kun voisi soveltaa myös muuten, vaikkapa itsekriittisesti: Usein kun suomalaisuus hylätään keinotekoisena luomuksena, vaihtoehtoisesti sitten tarjotaan toisenlaista yhteiskunnallista utopiaa, jota sitäkin voisi haukkua aivan yhtä keinotekoiseksi yritykseksi rakentaa sitten taas yhdenlaista uutta käsitystä yhteisöistä, kulttuureista ja yhteiskunnasta.
Esimerkiksi monissa viime aikoina nähdyissä monikulttuurisuuden tulkinnoissa ihmisiä tunnutaan suorastaan käsittelevän ensisijaisesti kulttuurinsa edustajina, ja usein tuon määritelmän kulttuurista tuntuu tekevän jokin ulkopuolinen taho. Kuin vaivihkaa tapahtuu siirtymä deskriptiivisestä preskiptiiviseen, minä käyttäisin ‘kulttuuria’ mieluiten vain deskriptiivisenä terminä tietynlaisille yhteisöille ja heidän toiminnalleen, sekään kun harvoin on stabiilia pitkällä aikavälillä.
Toinen vastaava kohde on sukupuolentutkimus ja feminismi. Tämä kommentti on jo tuhottoman pitkä, mutta ihan lyhyesti: Puhtaan tieteellisen metodologian perusteisiin kuuluisi ihmetellä että jos tarkoituksena on etsiä valtarakenteita kielenkäytöstä, millaiset tulokset sitten falsifioisivat hypoteesin ts. mitä jos valtarakenteita ei löytyisikään? Tai eikö sukupuolentutkimusta voi tehdä tunnustamatta poliittista feminismiä? Tai millaisia valtarakenteita taas löytyy feministisestä maailmankuvasta ja sen käsityksestä ymmärtää sukupuolet tieteellisessä keskustelussa? Ylipäätään terminä feminismi on esimerkiksi varsin mielenkiintoinen; puhtaasta sanana senhän olettaisi olevan vastakohtainen jollekin maskulinismille, ja siten selkeästi arvopainotteinen (mitä feminiisiyyttä termissä oikein tarkoitetaan). Ainakin oman ilmoituksensa mukaan tasa-arvoa ajavalle liikkeelle se selvästi ainakin arkipäiväisessä kielenkäytössä tuntuu olevan taakka (meillä on ‘miesasialiike’ ehkä pelkästään sanan feminismi aiheuttaman vastareaktion vuoksi!), mutta silti siitä ei luovuta.
Ja ennen kuin kysytte, löydän ainakin ajankohtaisissa poliittisissa asiakysymyksissä itseni samasta joukosta kuin nk. maltilliset feministit, enkä suhtaudu siihen poliittisena liikkeenä mielestäni varsinaisen vihamielisesti. Mutta ajatus että yliopistokoulutuksen tehtävä olisi kouluttaa feministejä kahvipöytäkeskusteluun on kyllä suorastaan kuvottava. Yliopistokoulutuksen tehtävänä tulisi olla älylliset ja tiedolliset pyrkimykset, rehellisesti ja vain niiden itsensä vuoksi, ja tuollainen asenne ei tunnu oikein siltä minä itse näen tieteellisen toiminnan tavoitteet (tiedekunnasta riippumatta).
Parikin kommentoijaa on syyttänyt yllä olevaa kirjoitusta poliittisesta indoktrinaatiosta ja tullut siihen tulokseen, että esittäisin (humanistisen) tutkimuksen olevan poliittisten pamflettien kirjoittamista. Tai että haluaisin lakkauttaa kansallisvaltion. On puurojen ja vellien sekoittaminen tietoista tai ymmärtämättömyyttä, näin ei suinkaan ole.
Ensinnäkin, yllä olevan näkee vasemmistolaisena propagandana vain jos sen haluaa nähdä. Mitään erityisen poliittisesti sitoutunutta siinä ei ole. En kiellä olevani sosiaalipoliittisissa näkemyksissäni valtavirtaa vasemmalla, mutta se ei kyllä ollut ensisijainen vaikuttimeni tämän tekstin kirjoittamiseen. Annoin esimerkkejä tilanteista, joissa pitää kyseenalaistaa itsestäänselvyydet ja yksinkertaistukset, yllättää ja häiritä keskustelua. Tämä on mielestäni tieteentekijän velvollisuus, on hän sitten humanisti, lääkäri, taloustieteilijä tai biologi. Anti-akateemisuus ja asiantuntijavastaisuus tuntuu muuten olevan varsin laaja ja monisyinen ilmiö. Siinä missä yhteiskunnan tilaa kommentoivaa humanistia syytetään vasemmistolaiseksi agitaattoriksi, parjataan lääkäreitä rokotetehtailijoiden ostamaksi. Vastakkaiset perustelut, mutta molemmissa yritetään viedä tieteentekijän auktoriteetti korruption mielikuvilla (poliittinen/taloudellinen), sen sijaan että aidosti kyettäisiin tai edes yritettäisiin keskustella.
Pari esimerkeistä liittyi kansallisen kertomuksen luonnollistamiseen. Syy tähän on se, että näen jatkuvasti esimerkkejä siitä, miten nationalistista identiteettiä rakennetaan jälleen kerran täysin perusteettoman alkuperäisyyden ja yhtenäisyyden ajatusten varaan. Ihan peruskoulun historiantuntien pohjalta pitäisi tajuta, mikä vaara siinä piilee. Muita esimerkkejä voi keksiä itse, sekä oikeistolaisesta että vasemmistolaisesta ajattelusta. Valitsin niitä, joita näen ympärilläni.
Josta päästään lyhyemmin toiseen huomioon. Tämä on vapaamuotoinen blogini, jota kyllä pidän yhteiskunnalllisena vaikuttamisena, tutkijan positiosta kun kirjoitan. Siitä huolimatta, nämä ovat nopeita huomioita, eivät tieteellisiä artikkeleita.
Anteeksi, lainataanpa mitä kirjoitit:
>Nämä ämpärit yrittävät halveksia sinua, koska eivät pidä siitä mitä sanot. Koulutuksesi ei valmista sinua toistamaan antikliimaksiin asti hyvää pöhinää ja meininkiä, vaan näkemään kielen tasolle asti pesiytyneen syrjinnän, arkipäivän tekojen toistolla luodut valtarakenteet ja luonnollisina pidettyjen ilmiöiden lyhytikäisyyden, historiallisuuden ja keinotekoisuuden.
>Sinun roolisi on olla kiilusilmä feministi, ajopuiden upottaja ja niuho, joka ei sukujuhlissa naura rasistiselle vitsille. Yksinkertaisen kansallistuntoa pönkittävän tarinan sijaan huomauttelet ikävästi kuinka Kalevala on melko lailla Elias Lönnrotin sepitys, suomalaisuus työllä ja vaivalla 1800-luvulla keksitty juttu ja kristillinen avioliittokin tuore asia lainsäädännössämme. Muistuttelet siitä, kuinka suomalaisista vierastyöläisiä pidettiin rikollisena roskasakkina 1960—70 –lukujen Ruotsissa. Vähemmästäkin sitä keski-ikäinen besserwisser ärsyyntyy.
Kyllä, nämä ovat esimerkkejä kyseenalaistamisesta, mutta selkeästi myös annat sisällön mitä ja miten pitää kyseenalaistaa, etenkin kun huomioidaan konteksti miten juuri näitä mainittuja kyseenalaistuksia arkipäiväisessä poliittisessa keskustelussa esitetään (suomalaisuus on keinotekoista -> sillä ei tule olla mitään tärkeää roolia, tai mitä valtarakenteita sitten kielenkäytössä etsitään ja löydetään). Se että ei osata nähdä miksi osoittaa minusta sekaannusta siitä mitkä ovat akatemian, tieteen ja älyllisesti rehellisen kyseenalaistuksen yleisiä ihanteita ja mitkä yleisluontoisempia poliittis-yhteiskunnallisia ihanteita. Tästä yritin antaa pitkällisiä esimerkkejä. Opiskelijan tulevista tehtävistä puhuttaessa edelliset ovat mielekkäitä, eivät jälkimmäiset.
Kuten sanoin, minä olen näistä asioista poliittisesti hyvin paljon samaa mieltä vasemmiston kanssa, mutta nuo pitäisi minusta osata tunnistaa poliittisiksi vaatimuksiksi, ja se että tällaisia sisällöllsiä vaatimuksia johtopäätöksistä esitetetään “uudelle opiskelijalle” hengessä että “tällainen olet kun olet akateemisesti koulutettu” on varsin mautonta. Akateemisen koulutuksen tuskin on tavoitteena saada opiskelijoista kiilusilmäisiä feministejä a priori. Jussi Halla-aho käsittääkseni menestynyt kielitieteilijä. En pidä hänestä enkä hänen ajatuksistaan, mutta en usko että hän tuota lainausta vastaa, enkä alkaisi vaatia että yliopisto on epäonnistunut kun hänenlaisensa on sieltä putkahtanut ulos.
>Josta päästään lyhyemmin toiseen huomioon. Tämä on vapaamuotoinen blogini, jota kyllä pidän yhteiskunnalllisena vaikuttamisena, tutkijan positiosta kun kirjoitan. Siitä huolimatta, nämä ovat nopeita huomioita, eivät tieteellisiä artikkeleita.
Tämän kommentin tarkoitusta en ymmärrä laisinkaan.
Ensimmäisen vuoden opiskelija! On hieno ja arvostettava päätös opiskella alaa, joka ei tavoittele minkään käytännöllisen hyödyn saavuttamista. Tämän päätöksesi jalous kumpuaa siitä mistä luovut sen tehdessäsi: mahdollisuudesta koulutustasi vastaavaan työhön tai ylipäänsä minkään maallisen menestyksen tavoittelemisesta. Kun sitten vuosien päästä olet työtön maisteri, jolla ei ole varaa ostaa vaatteita, käydä treffeillä, hankkia hiustenleikkuuta tai tehdä mitään muuta kuin istua kirjastossa, muista, että sinä yksin päätit maksaa tämän hinnan kiinnostavan alan opiskelemisesta.
Ehkä olet vielä nuori, ja lapsellisesti kuvittelet voivasi olla onnellinen köyhänä. Kannattaa lukea vaikka tämä teksti, ja miettiä uudestaan mitä tavoitteita elämälleen asettaa: http://asiakattaus.vuodatus.net/lue/2014/01/talta-tuntuu-olla-koyha .
Tai ehkä ajattelet, että vaikka monet muut epäonnistuvat, juuri sinä löydät koulutustasi vastaavaa työtä vaikkapa menestyvänä tutkijana. Ehkäpä. Hieman vastaavasti jotkut jääkiekkoilijat pääsevät pelaamaan SM-liigaan ja tekevät komean uran kiekkolijoina. Se ei muuta sitä tosiasiaa, että juniori, joka jättää koulunsa kesken ja tavoittelee jääkiekkouraa ottaa järjettömän riskin tulevaisuudellaan. Osa ihmisistä tietysti aina onnistuu todennäköisyyksiä vastaan, mutta olet ylimielinen, jos kuvittelet olevasi niin paljon muita parempi, että voit olla edes kohtuullisen varma onnistumisestasi.
Ehdit kuitenkin vielä muuttaa suuntaa, esimerkiksi sähköinsinööriksi tai ohjelmoijaksi voi kuka tahansa (riittävän älykäs, mutta sinähän olet koska olet jo päässyt yliopistoon) kouluttautua, töitä on ja palkka on kohtuullinen. Myös laskentatoimi tai rahoitus kauppakorkeakoulussa tulevat kysymykseen, mutta näihin koulutusohjelmiin on vaikeampi päästä.