Reima Välimäki

Julmuudesta ja vihasta jää paljon herkemmin jälki kuin arkisesta välittämisestä ja huolenpidosta. Tätä miettii varmasti jokainen historioitsija, joka tutkii oikeuslähteitä tai joka yrittää tavoittaa arjen historiaa. Välillä lähteisiin on kuitenkin jäänyt satunnaisia sivuhuomioita, jotka ovat menneiden elämien sirpaleita.

Ehkä siksi, että olen kuluneen kevään taluttanut, kärrännyt ja välillä kantanut omaa taaperoani ympäri kaupunkia, muistin yhtäkkiä tällaisen sivuhuomion Stettinin harhaoppioikeudenkäynneistä 1390-luvun alusta.

Eräs inkvisiittori Petrus Zwickerin eteen kutsutuista, valdesilaisesta harhaoppisuudesta epäillyistä oli 24-vuotias Grete Joris Wilmersdorfin kylästä Prenzlaun läheltä. Hän oli saanut oikeudellisesti sitovan määräyksen (citatio) saapua inkvisiittorin eteen, ja ilmeisesti hänen miehensä Mathias Joris oli määrätty kuulusteltavaksi samalla kertaa.

Perheelle sattui kuitenkin mutka matkaan. Grete kertoi kuulustelussaan 27.1.1393:

Kysyttäessä, oliko hänet määrätty oikeuden eteen, hän vastasi että kyllä, ja että hänen miehensä [joka myös oli haastettu] oli yhden mailin jälkeen, kun oli kantanut heidän poikaansa, palannut tämän kanssa kotiin, eikä häntä [Greteä] ollut aiemmin määrätty kuulusteltavaksi.

Tämän enempää ei asiasta Greten kuulustelupöytäkirjassa mainita. Emme tiedä, miksi Mathias Joris oli joutunut kääntymään kotiin, emme edes sitä, kuinka vanha lapsi oli. Mutta selvästi joko isä tai poika väsähti matkantekoon kesken kaiken. Matka Wilmersdorfista Stettiniin oli kuitenkin useita kymmeniä kilometrejä.

Mathias Joris ei välttänyt inkvisitiota, ja hän saapui Zwickerin kuultusteltavaksi vain muutamaa päivää myöhemmin, 3.2.1393. Viivästyksestä ei seurannut Mathiakselle mitään erityistä rangaistusta. Pöytäkirjaan on yksinkertaisesti merkitty: ”että hänen seurakuntapappinsa on kutsunut hänet oikeuden eteen, ja määräaika on kulunut umpeen, mutta häntä ei ole aiemmin kutsuttu oikeuteen.” Koska Mathias saapui näin pian itse kuulusteltavaksi, ei selitystä lapsen kanssa kotiin kääntymisestä ole syytä epäillä keinoksi paeta inkvisiittoria. Myös Zwicker näyttää uskoneen selityksen. Ainakaan pöytäkirjan perusteella hän ei painostanut asiassa sen enempää, ja Mathias sai synninpäästön ja tavanomaisen määräyksen saapua myöhemmin vastaanottamaan käännynnäiselle kuuluvat katumusharjoitukset.

Vaikka Greten pöytäkirjan maininta herättää enemmän kysymyksiä kuin antaa vastauksia, on meillä kuitenkin jotain käsissämme. Vanhemmista nimenomaan isä kääntyy lapsen kanssa kotiin, ja äiti jatkaa matkaa kuulusteluihin. Se haastaa käsityksen siitä, etteivät isät juuri osallistuneet pienten lasten hoitoon. Jos lapsi nimittäin olisi ollut vähänkään isompi, hän olisi kävellyt itse.

Ehkä mukana oli uhmaikäinen, joka sai itkupotkuraivarin kesken taivalluksen. Mikä tahansa syy olikin, ainakin minua huvittaa se, että on joitakin asioita, jotka olivat herra inkvisiittori Petrus Zwickeriä mahtavampia. Kuten se, että lapsi nyt vain piti viedä takaisin kotiin. Kaiken kerettiläisyyden inkvisitioon kuuluvan nöyryytyksen ja vainon keskellä se on jotenkin lohdullista.

Lähteet:

Grete ja Mathias Joriksen latinankieliset inkvisitioprotokollat on editoitu teoksessa Kurze, Dietrich, toim. Quellen zur Ketzergeschichte Brandenburgs und Pommerns. Berlin: de Gruyter, 1975, s. 123–124, 144–145. Käännökset blogin kirjoittajan.