Suojatessa itseämme ja läheisiämme koronavirukselta olemme jo tottuneet siihen, että lyhyelläkin aikataululla suunnitelmat muuttuvat. Lapsen nuha siirtää koko perheen etätöihin, karhea kurkku peruuttaa mökkiviikonlopun. Siinä missä aiemmin alkavaa flunssaa hillittiin parilla buranalla ja bailaamalla, olemme nyt joutuneet oppimaan elämää viruksen ehdoilla.
Tämä on meille uutta mutta lähempänä esimodernien ihmisten kokemusta kuin vanha normaalimme. Sairaudet, sekä tartuntataudit että kroonisemmat vaivat, rajoittivat monin tavoin ihmisten elämää aikana ennen rokotuksia, antibiootteja ja särkylääkkeitä. Ne olivat elämää rajoittavia reunaehtoja.
Tämä juolahti mieleeni, kun löysin sattumalta muistiinpanolapun, jonka olin taannoin tehnyt Tübingenin yliopiston kreikan professori Martin Crusiuksen (1526-1607) päiväkirjasta.
Merkinnässään Crusius kertoo, kuinka joutuu pidättäytymään kutsumasta illallisvieraita puolisonsa Katherinen sairastamisen takia:
22.3.1596. Opetin kahdesti. Kotona jatkoin Iliaan kommentointia. Vaimo voi erittäin huonosti. Sen vuoksi en tätä ennen enkä tänäänkään voi kutsua illalliselle anteliaita D. Enenkeliusta ja Hohenfeldereitä, vaikka kuinka haluaisin.
Merkintä kertoo ehkä enemmän ikääntyvän avioparin kohtaamasta terveyden heikkenemisestä (Katherine kuoli 1599) kuin tartuntataudin aiheuttamista rajoitteista. Kuluneen vuoden kokemusten jälkeen huomasin kuitenkin ymmärtäväni paremmin Martin Crusiuksen harmitusta siitä, että vieläkään toivottua illallista ei voi järjestää.
Lähteet:
Martin Crusius, Diarium: 1596-1597, ed. Wilhelm Göz and Ernst Conrad (Tübingen: H. Lauppsche Buchh., 1927).
Reima Välimäki 