Otin tänä keväänä lukulistalle 1300-luvun lopun prahalaisen paastosaarnakokoelman, josta kirjoitin jo aikaisemmassa blogikirjoituksessa. Olen lukenut kokoelmaa suurin piirtein samassa tahdissa, kuin saarnoja on aikanaan paastonaikana saarnattu. Tarkoitus oli lukea vailla tutkimuksen tuottavuuspaineita jotain keskiajan tekstiä, jota ei muuten tulisi systemaattisesti käytyä läpi.
Saarnatekstit ovat eräs parhaita lähderyhmiä myöhäiskeskiajan kulttuurihistoriaan. Prahan kaltaisessa kaupungissa kuuluisat saarnaajat, kuuluisimpana tietenkin vuonna 1415 kerettiläisenä poltettu Jan Hus, vetivät 1300-1400 -luvun taitteessa kirkot täyteen kuulijoita. Näin ollen saarnatekstit edustavat sellaista kirjallista kulttuuria, hengellisyyttä ja moraaliopetuksia, jotka tavoittivat suuret kansanjoukot. Saarnojen kautta kuulijat pääsivät osaksi paitsi läntisen kirkon ajattelua, myös klassisen kulttuurin perintöä kuten Ciceroa ja Senecaa. Ja toisin kuin välillä kuulee vieläkin opetettavan, myöhäiskeskiajalla saarnattiin kansankielellä, latinaksi vain kirkonmiesten omissa tilaisuuksissa.
Oppineen kulttuurin ja teologian lisäksi saarnoissa on erilaisten moraaliopetusten ja anekdoottien kautta viittauksia myös arkipäivän elämään. Lukemassani prahalaisessa quadragesimalessa saarnaaja useammassa kohtaa viittaa perhe-elämän hankaluuksiin: nuorta aikuista poikaa kehotetaan kestämään hankalaa isäänsä, koska isä on hankala sen vuoksi, että pojan aiheuttamat huolet ja huokaukset ovat “kuivattaneet hänen aivonsa” (exsiccaverunt sibi cerebrum). Mainio vertaus muuten, ehkä sen voi ottaa käyttöön nyt kun “OK, boomer” alkaa olla loppuun kulunut.
Synkemmän puolen keskiajan patriarkkaalisesta kulttuurista paljastaa eräs exemplum (esimerkkikertomus), jossa mies jatkuvasti lyö naista. Nainen rukoilee miehen kuolemaa, mutta naispuolinen naapuri toruu tätä tottelemattomuudesta ja sanoo miehen väkivallan olevan naisen vika. Nimellisesti exemplum on opetus siitä, ettei Jumalalta pidä rukoilla vääriä asioita, mutta ennen kaikkea se oikeuttaa miehen väkivaltaista kurinpitoa perheessä ja esittää sen normaalina asiantilana.
Ehkä yllättävin yhteys, jossa saarnaaja vetoaa aviollisen kuuliaisuuteen ja kärsivällisyyteen, on pitkäperjantain saarnassa. Ensin saarnaaja käy pitkällisesti läpi Jeesuksen kiirastorstain ja pitkäperjantain kärsimykset perustuen Birgitan Ilmestyksiin – hän suoraan sanoo, että evankeliumit eivät kerro niistä tarpeeksi yksityiskohtaisesti. Ja aivan saarnan lopussa tulee moraaliopetus:
Niinpä mitä tahansa kärsitkin, olet sitten mies tai vaimo, jos sinulla on huono nainen tai päinvastoin [=huono mies], ajattele, että Kristus kesti päällään Pilatuksen ja kärsi.
Et ergo si quid pateris, sis vir vel uxor, si habes malam mulierem vel econverso, cogita, quia Cristus sustinuit supra se Pilatum et passus est.
Ilmeisesti perhe-elämä saattoi olla melko rankkaa, jos se piti rinnastaa kaiken kärsimyksen esikuvaan.
Lainaus: Hana Florianová ym., toim., Quadragesimale Admontense – Quadragesimale admontské, Fontes Latini Bohemorum 6 (Praha: Oikoymenh, 2006), s. 332.
Reima Välimäki 