Opintotuesta ja oikeudenmukaisuudesta

Tällä kirjoituksellani tahdon ilmaista vilpittömän tukeni suomalaiselle opiskelijaliikkeelle, joka vastustaa opintotuen heikentämistä ja sen ehtojen jatkuvaa kiristämistä. Olen itse ollut opinnoissani etuoikeutettu. Eteenpäin ovat auttaneet ystävien verkosto, rohkaisevat ja työstäni kiinnostuneet ohjaajat sekä opintoja niin henkisesti kuin taloudellisesti tukenut perhe. Suurin etuoikeuksistani on kuitenkin ollut kahden vuosikymmenen maksuton koulutus ja yliopisto-opinnot mahdollistanut opintotuki. Opintoraha, asumislisä… Continue reading Opintotuesta ja oikeudenmukaisuudesta

Yliopiston ei pidä kaunis oleman

Tänään sain viimein aikaiseksi käydä kokeilemassa naapurikaupungin Düsseldorfin yliopiston kirjaston. Hyvät kokoelmat, kirjastokortti järjestyi viidessä minuutissa, netti toimi. Työskentelyn suhteen ei mitään pahaa sanottavaa, tulen varmasti istumaan siellä monta tuntia kuluvan vuoden aikana. Myös arkkitehtuuri teki vaikutuksen. Toistaiseksi jokainen saksalainen yliopisto, jossa olen vieraillut, on yrittänyt nokittaa edelliset kokemukset betonin määrässä, opasteiden vaikeaselkoisuudessa ja yleisessä… Continue reading Yliopiston ei pidä kaunis oleman