Suomen esihistoria, tai oikeastaan esihistoriaan kuviteltu myyttinen muinaisuus selvästi kiinnostaa. Aihepiiri nousi maanantaina (4.11.) hieman odottamattomasti keskusteluun, kun Yle julkaisi verkkouutisissa jutun otsikolla ”Muinaisharrastajan kohuväite: kuppikivet ovat karttoja ja hämäläiset tulivat Laatokalta.”
Artikkeli käsittelee historian harrastajaksi ja muinaisharrastajaksi tituleerattua Jukka Niemistä ja hänen omalaatuisia tulkintojaan rautakautisista kuppikivistä. Nieminen esittää, etteivät kivet olisi uhripaikkoja, vaan asuinpaikkojen karttoja, haastaen näin vallitsevan tulkinnan kivien käyttötarkoituksesta. (Vrt. esim. Museoviraston verkkosivut)
Vaikka otsikko laittaa epäilemään, että juttua on toimitettu hieman kieli poskessa, liittyy sen julkaisemiseen kaksi huomattavaa ongelmaa. Ensinnäkin itse artikkeli on varsin kritiikitön, ja toisekseen se on tässä muodossa ilmestynyt Ylen verkkouutisissa, joka oletusarvoisesti on yksi tärkeimpiä suomalaisia uutissivustoja.
Toimittajan kritiikittömyys käy ilmi esimerkiksi siinä, mistä Kaisa Kyläkoski huomauttaa blogissaan: Jukka Nieminen on äskettäin ilmestyneen Tavastia – Muinais-Hämeen kuningaskunta (Salakirja 2013) -teoksen kirjoittaja, ja kuppikivitulkinta on osa Niemisen kirjan agendaa eli muinaisen suomalaisen kuningaskunnan olemassaolon todistamista.
Tähän teokseen ja sen tulkintoihin toki viitataan Niemistä lainattaessa: ”varsinaisen Tavastian historiaa alettiin kirjoittaman 700-luvulla. Ruotsalaisten ja novgorodilaisten kehuma suvereeni kuningaskunta tuhoutui keskiajalla. ” Nieminen voi hyvin olla tätä mieltä ja lainaus korrekti, mutta vastuunsa tunteva toimittaja ei saisi jättää asiaa tähän ja lukijaa siihen käsitykseen, että mahdollisesti on olemassa joitakin 700-luvun lähteitä, jotka kertovat Tavastiasta. Varsin pienellä vaivalla selviää, että kirjallisia lähteitä, jotka voi edes suotuisasti tulkitsemalla kuvitella koskemaan nykyisen Suomen aluetta, on säilynyt vasta 1000-1100 -luvuilta alkaen. Ylipäätään 1300-lukua varhaisempia lähteitä on äärimmäisen vähän, eikä niissä todellakaan puhuta Tavastian kuningaskunnasta.
Ensimmäinen reaktioni oli, että mikäli Niemisen tulkinnoille halutaan antaa palstatilaa, olisi perusteellinen toimittaja vähintään hankkinut muutaman aikakautta tutkineen arkeologin kommentit asiaan. Yleisesti ottaen olen sitä mieltä, että ainakin toimittajan sitä pyytäessä on tutkijoiden löydettävä aikaa myös harrastajien vähän villimpien tulkintojen ja päiväunien arviointiin ja tarvittaessa asialliseen kumoamiseen.
Tarkemmin ajatellen Niemisen tulkinnat eivät kuitenkaan liiku arkeologian tai historian kentällä, vaan historiakulttuurin ja medievalismin. Hänen tulkintansa muinaisista kuningaskunnista eivät ole lopulta kovin omaperäisiä, vaan nojaavat pitkään traditioon ja jatkavat historiakulttuuria, joka oli voimissaan erityisesti 1900-luvun alkupuolella ja sai silloin jossain määrin sijaa myös akateemisessa tutkimuksessa. Hieman yksinkertaistaen kyseessä on halu löytää ”Kalevala-aika”, muinainen suomalainen, kunniakas ja itsenäinen valtakunta ennen kirjoitettua historiaa. Rautakausi on siksi hedelmällinen ”koti” tällaisille kuvitelmille, että lähteiden ja monin paikoin myös arkeologisten löytöjen täydellisen puuttumisen takia mielikuvitukselle jää tilaa laukata. Tämänkaltaisen historiakulttuurin tutkimus Suomessa ei ole kovin laajaa, mutta Derek Fewsterin väitöskirjaan Visions of past glory : nationalism and the construction of early Finnish history (SKS 2006) tutustumalla välttää pahimmat karikot.
Vaikka Suomessa on onneksi täysi vapaus julkaista vaikka kuinka hulluja tulkintoja, tulisi Ylen kaltaisen, julkista rahoitusta nauttivan ja merkittävää mielipidevaltaa käyttävän instituution harkita uutisointiaan paremmin. Pahimmillaan kritiikitön julkisuus johtaa siihen, että asiaa tuntematon lukija kuvittelee Niemisen tulkintojen todella olevan haaste arkeologeille.
Sinänsä tässä olisi vakava tilaus tutkivalle journalismille. Tavastia -kirjan kaltaiset teokset tai vaikkapa Jari Halosen Kalevala – Uusi aika -elokuvan ympärillä käyty keskustelu osoittavat, että tulkinnoille ja kuvitelmille suomalaisten myyttisestä menneisyydestä on jälleen kysyntää. Mieluusti lukisin perusteellista pohdintaa esimerkiksi tämän menneisyyskuvan ja 2010-luvun uuden nationalismin yhteydestä.
Reima Välimäki 
Hieno teksti, kiitos!
Historiantutkijan tai arkeologin on kovin vaikea ottaa kantaa Niemisen teksteihin välittämättä samalla sitä mielikuvaa, että jollakin tasolla on valmis ottamaan miehen selostukset tosissaan. Pahimmillaan lopputulos saattaisi olla se, että terve skeptisyys ei välittyisi lopullisesta artikkelista vaan arvostettujen näkemys vain vahvistaisi väitteitä. Siksi tällaiseen uutiseen saattaa olla vaikeaa saada yksityiskohtaisia kommentteja tutkijoilta. “Täyttä puppua!” tuskin tulisi painetuksi lehteen sellaisenaan.
Kiitos tästä kritisoivasta tekstistä! En haluaisi YLE:n harrastavan kohu-uutisointia eli puuta&heinää. Harrastaja ei ole asiantuntija!
Kiitos tästä — olen oman blogini (http://elamankrestomatia.blogspot.fi/) lyhyen historian aikana ottanut jo parikin kertaa kantaa YLEn muinaisuuteen/muinaismuistoihin jne. liittyvään uutisointiin. En osaa Suomen muinaisuudesta sanoa mitään, mutta ongelmallisena pidän YLEn ulkomaalaisila sivuilta nappaamia “uutisia”, jotka jo sinällään perustuvan usein huonoon journalismiin ja sitten käännettäessä tapahtuu virheitä jne. On tietysti hyvä että uutisoidaan, mutta se MITEN uutisoidaan onkin sitten jo eri juttu :). Meidän tutkijoiden velvollisuus on antaa YLElle aina palautetta — myös sitä positiivista, jos siihen on aihetta.
Kiitos tekstistä! Viitaten Sami Lehtosen kommenttiin, voisin kuvitella, että toimittaja soitti muutamia puheluita kirjoittaessaan juttua. Proffat ynä muut dosentit eivät kuitenkaan suostuneet kommentoimaan Niemisen höpötystä. Samalla en suostuisi kommentoimaan toiseen maailmansotaan liittyviä salaliittoteorioita. Kiireinen toimittaja pääti kuitenkin, että kuka niistä muinaisjutuista välittää – ja painoi Enter.
Onhan Yle muutenkin kunnostautunut surkealla historiantuntemuksella ja kritiikittömällä uutisoinnilla, jos katsoo esim. kesän “moottoroitu viikinkilaiva” -artikkelia jossa kauniisti unohdetaan että rautakautisia uiskoja on rekonstruoitu ihan oikeasti, sen sijaan turistirysähirvitys on onneksi ainoa laatujaan Suomessa… Puhumattakaan taannoisesta “Suomi on ruotsalainen” sarjasta.
Hieno kirjoitus. Ja klassinen ongelma: mitä tekee toimittaja, kun vastakkain on raflaava aihe ja asiantuntija, joka tiuskaisee puhelimeen että höpölöpöä koko juttu tai rupeaa jankuttamaan, että tämä koko kysymys on oikeastaan väärin asetettu ja että nämä ovat niin monimutkaisia asioita.
Mutta sinänsä kyllä tosiaan hämmästelee sitä, millä lihaksilla jotkut tyypit nimittävät itseään tiedetoimittajiksi. Kielitieteilijänä itken verta lähes jokaisen kielitiedeuutisen äärellä, joka maailmalta napataan suomalaisiin viestimiin. Viime aikoina on nähty esimerkiksi “englanti onkin skandinaavinen kieli”, “esi-isämme kuin Yoda puhuivat” sekä “jääkaudelta säilyneet vanhimmat sanat”… Viimeksi mainitun osalta kävin kai Hesarin tiedetoimitushemmon kanssa jonkinlaista sähköpostinvaihtoakin. Tämä kaveri oli sentään lukenut englanninkielisten uutissaittien lisäksi alkuperäistä PNASissa ilmestynyttä juttua, mutta kieltäytyi uskomasta sitä ydinongelmaa: historiallinen kielitiede on pellepelottomien hiekkalaatikko, johon vähän väliä pomppaa joku tekemään kvantitatiivista tutkimusta. Menetelmät ja laskelmat näyttävät hienoilta, ja jos ei tiedä historiallisen kielitieteen perusasioita (nykyään eivät tiedä edes monet kielentutkijat), niin ei myöskään tajua, että tässä on ns. “garbage in, garbage out” -ongelma: jos lähtökohdat ovat pielessä, ei auta, vaikka metodi olisi miten validi.
Nyt hieman peräänkuuluttaisin medialukutaitoa. Uutisenhan oli alunperin tuottanut Ylen Hämeen alueradio eikä esimerkiksi Radio Yle 1, joka on Ylen tiede- ja kulttuurikanava. Seuraavaksi voisikin selvittää, ovatko esim. Radio Suomen ja Yle 1:n ohjelmaprofiilit erilaiset. Alueradiolla on myös erilaiset, siis pienemmät resurssit toimintaansa kuin esimerkki Isossa pajassa on. Todennäköisesti tuohon juttuun ei ole montakaan tuntia kulunut.
Eli jutun pääpaino on arvatenkin tuossa historianharrastajan persoonassa, kohuväiteä tulee vasta sen perään ja siinäkin on paikallinen näkökulma. Ja todellakin, otsikossahan on sana “väite” eikä sana “fakta”.
Suomessahan ei ole olemassa yhtä monoliittista Yleä, vaan sen sen sisällä on useita eri toimituksia. Se tässäkin keskustelussa on unohtunut.
Kiitokset bloginpitäjälle mielenkiinntosta asiaa kohtaan. Sanon saman kuin eräälle toisellekin bloggarille eli olen valmis sivistyneesti keskustelemaan – ja tietenkin perustelemaan – näkemykseni niin seikkaperäisesti kuin tarpeen. Jokainen arvioikoon sitten onko näille väitteille mitään katetta. Nämä blogikommentit vain taitavat olla kovin huonoja historiakeskusteluille mutta jos jollakulla on tiedossa jokin foorumi niin tulen sinne, tai sitten toivotan teidät kaikki tervetulleiksi ylläpitämäni sinikiven sivuille. Siellä voimme käydä sivistyneen keskustelun aiheesta.
Tätä blogia voin muutamalla sanalla kommentoida että kirjallisia lähteitä ei todellakaan ole vielä 700-luvulta mutta niinä vuosisatoina asiaa on lähestytty arkeologisen evidenssin avulla. Toinen tietenkin että Kalevalan kanssa näillä vuosisadoilla tuskin on tekemistä, asia joka tietenkin vaatisi oman keskustelunsa. Vielä vähemmän tarvetta löytää mitään “Kalevala-aikaa” vaan yksinkertaisesti perushistoriaa vähättelemättä tai tunkematta glooriaa. Kirjamyynti ei myöskään ollut asian piilomotiivi.
mutta kuten sanottua, olen asiasta halukas keskustelemaan täysin avoimesti
yst. Jukka Nieminen – historianharrastaja
Kiitos kaikille kommentista. Vastaan Medialukutaitoiselle. Artikkeli on todellakin alun perin Yle Hämeen juttu, en tosin missään yhteydessä väittänyt sitä tiedetoimituksen (jonka laadukkaasta journalismista olen usein nauttinut) tai Yle 1:n tekemäksi. Aluetoimituksessa on toki erilaiset tavoitteet kuin valtakunnallisilla kanavilla. Yhtä kaikki itse juttu on ilmestynyt Yle Uutisten Kotimaa-osastossa, eikä satunnainen lukija välttämättä huomaa tai osaa edes katsoa mikä alkuperäinen toimitus on ollut. Siinä mielessä tämä on Yleisradion nimissä ja artikkelissa esitetyt väitteet ja mielipiteet saavat arvovaltaa siitä, että ovat läpäisseet Ylen journalistisen seulan. Eli kritiikin kohdistaminen Yleen on tässä mielestäni perusteltua
Jukka Niemiselle tiedoksi: historia-aiheista keskustelua varten on olemassa foorumi Agricolan keskustelupalstalla “Puheenvuoroja historiasta” http://agricola.utu.fi/keskustelu/viewforum.php?f=10&sid=f3a12b2dfebe924e43a551a34c5d5ede
Tapaamme siis siellä? Rekisteröidyn ja avaan keskusteluosion nimellä Tavastia. Muutkin asiaa seuraavat ovat tottakai tervetulleita, ja pidetään tottakai sävy asiallisena
Vielä Medialukutaitoiselle: En myöskään katso, että Ylen maakuntatoimitusten tulisi noudattaa jotenkin erilaisia journalistisia periaatteita kuin valtakunnallisten, tai ettei niiden toimittajilta pitäisi odottaa asiantuntemusta.
Kyllähän nykyisen Suomen aluetta koskevia riimukiviä löytyy Ruotista useita. Yleensä ne ovat muistokivä Suomessa/Hämeessä/Karjalassa kaatuneille sotureille. Tässä linkki yhteen, jonka pikaisella etsinnällä löysin http://sv.wikipedia.org/wiki/G%C3%A4striklands_runinskrifter_13 Kyseessä oli sii ledung eli laivasto, joka tuhoutui jossain Hämeessä.Ja Pyhän Olavin saagassa kerrotaan myös hänen nuoruusvuosinaan Suomeen (vai Hämeeseen?) tekemästä, katastrofiin päättyneestä sotaretkestä.
Eli kyllä lähdemateriaaliakin löytyy, jos sitä haluaa löytää.Myös sen löytymättömyys todistaa jotakin; riimuja löytyy mm. Konstantinopolista ja ympäri Välimeren aluetta, mutta Suomesat ei yhtäkään, vaikka Ostrvegr kulki Uudenmaan edestä.
Hyvin monien kirjoittajien kompastuskivi vaikuttaa nyt olevan tuo nimi Tavast, joka yleensä suomennetaan nimellä Häme. Nimen merkitystä on pyöritelty jo ties kuinka kauan mutta ei kovin hyvällä menestyksellä. Huomioimalla mahdollisiman monta käyttöyhteyttä voidaan päästä lähemmäksi nimen vanhaa merkitystä.
Ehkä Tavast ei olekaan Häme eikä edes Häme aina ole se, miksi me olemme sen mieltäneet. Monet yhteisöt nimittävät naapuriaan kokonaisuudessaan sen mukaan, minkä nimisinä he tuntevat naapurinsa lähimmät edustajat. Esimerkkejä on useita. Venäläisille jäämit (jem) olivat yleensä Suomessa asuva kansa, eivät vain hämäläiset. Norjalaisille kveenit olivat samoin vain suomalaisia. Myös suomalaiset ovat nimittäneet koko naapuriaan sen lähimpien edustajien mukaisesti. Hämeen ja Kemin ovat muutamat tutkijat arvelleet tarkoittaneen yksinkertaisesti vain maata meren tai merenrannan vastakohtana.
Tavast on merkillinen sana, jota on selitetty monella tavalla. Muuan selityksistä on, että nimen alkuperä on suomalainen ja tarkoittaa jonkun taustalla tai takana olevia ihmisiä – ehkä merenrannan takana olevia eli siis sisämaan asukkaita. Kaikkien ei tarvinnut käyttää nimiä samalla tavalla, sillä virallinen käytäntö puuttui! Ruotsissa sen sijaan tavastit vaikuttavat tarkoittaneen yleensä vain suomalaisia. Suomella ei tietenkään varhaishistoriassa ollut mitään universaalia identiteetiä. Nimiä käytettiin tilanteiden mukaisella tavalla. Jos siis riimukivissä puhutaan tavasteista, on ymmärrettävä korkeintaan, että kyse on likimain nykyisen Suomen alueen varhaisista asukkaista.